”Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä, ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita…”

23 Oct

 Varkaiden ja Abakuksen sitsejä juhlittiin riemukkaissa merkeissä ravintola Jyväshovissa keskiviikkona 19.10.2011. Sitsien teemana oli vaihtoehtoammatit, ja paikalla nähtiinkin edustajia monesta eri ammattikunnasta, huippu-urheilijoista paaviin. Sitsit sujuivat melko rauhallisesti, eikä paikalla olleideiden ”virkavallan edustajien” täytynyt puuttua peliin missään vaiheessa. Sitsien toastmasterina toimi Abakuksesta kokiksi pukeutunut Kalle ja toastmasterittarena Varkaiden prinsessa Amélie.

Toastmaster ja -masteritar pääsivät heti sitsien alkuun jakamaan rangaistuksia myöhästyneille sitsaajille. Eräs sitsaaja joutui viettämään sitsit makuupussiin kääriytyneenä, toinen sai käteensä jääkiekkohanskat. Muu myöhästyneiden ryhmä sai tehtäväkseen kirjoittaa ammattiaiheisen rap-kappaleen, jonka he esittivät sitsikansalle.

Sitsien ohjelmaan kuuluu perinteisesti laulaminen, ja illan aikana ”pöydälle” kutsuttiinkin niin abakuslaiset, varkaat kuin eri vuosikurssien edustajat. Erityismainintana todettakoon, että Emile ry:tä sitseillä edustaneen neidit olivat rohkeita laulaessaan kaksistaan sitsiväen valitseman laulun.

Toastmaster ja -masteritar olivat lempeitä ja päästivät sitsaajat tauolle ruokailun ajaksi. Näillä sitseillä miehet tai mieheksi itsensä katsovat sitsaajat käyttivät naistenhuoneen WC-tiloja, ja naiset miesten vessaa. Jono oli toisinaan pitkä (etenkin sinne naisten käyttämään vessaan), mutta onneksi ruokataukokin oli miltei tunnin pituinen. Vessassa osattiin käydä tauoilla, vain muutamaa henkilöä rankaistiin ilman toastien lupaa pöydästä poistumisesta.

Sitsien ohjelmaan kuului myös esityksiä, jotka arvon toastit Kalle ja Amélie määräsivät valitsemilleen henkilöille. Varkaiden ja Abakuksen hallituslaiset esittivät sitsiväelle Anssi Kelan kappaleen 1972. Turkulaiset ja sieltä päin kotoisin ovat pääsivät opettamaan sitsaajille turun murretta, sillä heidän tuli kirjoittaa rakkausruno turkulaisittain. Runo oli sydäntä sulattava, eikö?

Myös fuksit pääsivät estradille. Näillä sitseillä oli niin monta fuksia mukana, että heidät täytyi jakaa kahteen ryhmään. Molempien ryhmien tehtävänä oli kirjoittaa ja esittää oodi vanhemmille opiskelijoille. Esityksistä päätellen vanhemmilla opiskelijoilla on korkea status, niin ylistävät virret pikkufuksimme kirjoittivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: