Huisinhauskaa leirielämää!

16 Sep

Viime viikolla tutorit ja hallituslaiset pääsivät lähes neljänkymmenen fuksin kanssa leirielämän makuun Vesalassa. Leirillä tutustutuimme toinen toisiimme ja uudet opiskelijat saivat kuulla myös ainejärjestöstään ja sen aktiivisesta toiminnasta opiskelijayhteisössä. Leirillä fuksijoukkueet pääsivät kiertämään rasteja ja joukkueilla oli mahtava yhteishenki. On ilo huomata, että fuksit ovat rohkeita heittäytymään – hyvä vuosikerta! Rasteilla mm. etsittiin sokkona pyykkipoikia, soudeltiin veneellä, selitettiin haastavia yliopistosanoja Alias-meiningillä ja testattiin lastentarhanopettajan hoivataitoja Annabellan kanssa. Lopulta rastiradan voiton kotiin veivät Apinamiehet, jotka saivat huikean palkinnon! Illan hämärtyessä samoiltiin yhdessä laavulle nauttimaan herkkuruuista ja toistemme seurasta nuotion ääressä, saunottiin ja rupateltiin. Kunnon leirielämää! Kaiken kaikkiaan leiri oli oikein onnistunut, joten eiköhän tehdä tästä perinne Varkaille!

Tästä on hyvä jatkaa syksyn opintojen pariin. Oli ilo tutustua teihin fuksit! Moikataan, kun tavataan🙂

Kuva

Kuva

KuvaKuva

Terkuin,

Vilja ja Henkka

ps. Kiitos hienoista puitteista Vesalan leirikeskukselle, erityisesti Pekalle😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: