Varkaat mukana mielenilmauksessa

15 Jun

VARKAAT MUKANA VAIN KAKSI KÄTTÄ -MIELENILMAUKSESSA 10.6.2015

Vain kaksi kättä -mielenilmaus järjestettiin keskiviikkona 10.6. samanaikaisesti Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Hämeenlinnassa, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Mielenilmauksessa otettiin kantaa uuden hallitusohjelman varhaiskasvatukseen kohdistuvia säästötoimenpiteitä vastaan. Uudessa hallitusohjelmassa on suunniteltu mm. päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamista. Jyväskylässä mielenilmaukseen osallistui suuri joukko lapsia, vanhempia, alan ammattilaisia ja tietenkin meitä opiskelijoita.

Mielenilmauksen kyltteihin maalasimme kampanjan tunnuksena käytetyt kaksi kättä.

20150610_180400

Mielenilmaus aloitettiin Aren aukiolta, josta suunnattiin Kauppakatua pitkin kohti Kirkkopuistoa. Matkalla raikui muun muassa huuto “Vain kaksi kättä, mitä jätän tekemättä”.

20150610_183153

Marssi päättyi Kirkkopuistoon. Paikanpäällä kuultiin eri ammattiliittojen puheita laadukkaan varhaiskasvatuksen ja kohtuullisten ryhmäkokojen puolesta.

Varkaiden jäseniä oli mukana eri vuosikursseilta fukseista maisteriopiskelijoihin.

20150610_182500

Myös laitoksemme opettajat olivat edustettuina. He olivat varustautuneet omalla kyltillään, jossa oli hyödynnetty musiikin tunneiltamme tuttuja melodiatauluja. Kyltissä mainitulla Pipsalla viitataan yksikössämme kouluttajana ja tutkijana 35 vuotta työskennelleeseen Pirjo-Liisa Poikoseen, jonka eläkkeelle jäämisen juhlaa vietettiin samana päivänä.

Myös Keskisuomalainen uutisoi viime viikolla Jyväskylän mielenilmauksesta:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/paivakoti-vai-paivasailo-saastot-saivat-perheet-barrikadeille/2065011

Olitpa mielenilmauksessa mukana tai et, voit käydä allekirjoittamassa adressin ryhmäkokojen kasvattamista vastaan:
http://www.adressit.com/varhaiskasvatuksen_tulevaisuus_ei_kasvaville_ryhmille

Kampanjaan voi myös osallistua Instagramissa:
#vainkaksikättä #baratvåhänder#onlytwohands #eilastentarhaukselle #VÄKEväviesti #VarhaiskasvatuksenÄäniKentältäEduskuntaan

– Suvi ja Sanni L.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: