Hyvää uutta vuotta 2017 & kuulumiset SOOL/OAJ järjestökurssilta

Oikein mahtavaa uutta vuotta 2017 jäsenillemme sekä kaikille muillekin mahtaville ihmisille! Tehdään yhdessä tästä vuodesta kaikista paras! Tässä postauksessa saatte lukea kuulumisia viime marraskuussa pidetystä SOOL:in ja OAJ:n järjestökurssista. Huomioittehan myös, että Varkaiden hallitus on vuodenvaihteessa vaihtunut ja uusien henkilöiden yhteystiedot ja kuvat päivitetään blogiin mahdollisimman pian! Mutta nyt niihin kuulumisiin….

Matka kohti SOOL:n ja OAJ:n järkkäkurssia alkoi hyvin kosteista tunnelmista Turun sataman rautatieasemalta. Kosteuden aiheutti aivan hirveä kaatosade ja suurin osa Ollin, Nikon ja Jennan vaatteista ja matkatavaroista olivat läpimärkiä. Matkahan itsessään Turusta Helsinkiin sujui hyvin ja perillä meitä odottikin erittäin hyvä Glo Hotel Artin majoitus. Myöhäisen saapumisajan takia suuntasimmekin suorin tein ansaitulle yölevolle.

Lauantaina heräsimme aikaisin aamulla hotellin aamupalalle ja suuntasimme huomiomme päivän sisältöön. Olimme innoissamme sillä tiedossa olisi paljon mielenkiintoista koulutusta sekä työpajailua. Varsinaiset koulutukset avasi OAJ:n järjestöasiamies Kaj Raiskio, joka kertoi omassa puheenvuorossaan laajasti kuntatason vaikuttamistyöstä sekä kiinnitti kurssilaisten huomion kuntapolitiikassa tapahtuviin muutoksiin. Tiesittekö esimerkiksi, että SoTe-uudistuksen myötä puolet kuntien päätöksistä koskettavat opetus- ja kasvatusalaa? Raiskio halusikin muistuttaa meitä siitä, että tulevilla kuntavaaleilla on merkittävä rooli opetus- ja kasvatusalan tulevaisuuden kannalta. Puheenvuoronsa lopuksi katsoimme hauskan kuntavaalivideon, jonka suosittelemme juuri sinunkin katsovan: https://www.youtube.com/watch?v=b2GlCrMRG_8.

Päivä jatkui SOOL:in hallituksen järjestämällä kaupunkisuunnistuksella, joka piti sisällään useita hauskoja rastitehtäviä ja mukavaa yhdessäoloa sekä tutustumista muihin kurssilaisiin. Myöhemmin illalla pääsimme illallistamaan kurssiporukalla ravintola Mamma Rosaan, jossa illallinen oli erittäin onnistunut niin ruoan kuin seurankin osalta. Illan aikana pääsimme myös keskustelemaan tulevasta vuodesta yhdessä ITU ry:n hallituslaisten kanssa. Lauantai oli kokonaisuutena varsin onnistunut kurssipäivä ja loi suuret odotukset myös sunnuntain osuudelle.

(Kuvat: Sool ry)

Sunnuntaina Varkaiden osallistujat jakautuivat kolmeen työpajaan. Olli oli mukana KoPo-pajassa, jossa käytiin läpi erilaisia edunvalvontaa vaatineita tilanteita eri paikkakuntien opekampuksilta. Niko osallistui uusille järjestötoimijoille suunnattuun vaikuttamistyöpajaan, jossa pureuduttiin vaikuttamistyön perustaitoihin. Jenna osallistui yhdistystoiminnan jatkuvuustyöpajaan, jossa pohdittiin niitä asioita, jotka tekevät hallitusvaihdoksesta mahdollisimman onnistuneen. Viimeisessä koulutusosuudessa kurssilaiset jaettiin paikkakunnittain suunnittelemaan paikallista kuntavaalitapahtumaa kevättä varten. Työpajat olivat kokonaisuudessaan erittäin antoisia ja Varkaiden osallistujille jäi hyvä fiilis siitä, että näistä työpajoista sai paljon eväitä tapahtumien suunnitteluun kevättä varten.

Varkaat haluaa kiittää SOOLia ja OAJ:tä hienosta järjestökurssista ja toivottaa tsemppiä kaikille opeainejärjestöille tulevaan toimintakauteen 2017. Toivottavasti törmäillään taas pian!

Muistakaa nauttia täysillä tästä vuodesta!

Terkuin,

Olli Tamminen, Niko Perälä & Jenna Niemi

Mainokset

Tekijä: Varkaat

Varkaat on Jyväskylän varhaiskasvatuksen opiskelijoiden oma ainejärjestö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s