Edunvalvonta

Varkaat ry on ensisijaisesti Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen opiskelijoiden ainejärjestönä jäsentensä edunvalvontajärjestö.

”Edunvalvoja on päämiehensä luottohenkilö. Hän puolustaa päämiehen etuja ja edustaa tätä asioissa, jotka on määrätty hänen hoidettavikseen.” (Oikeusministeriö.fi 11.10.2013.) päämies = meillä Varkaat ry:n jäsen

Varkaat Ry:n päätehtävä on edunvalvonta. Ainejärjestöllämme on edunvalvontatiimi, johon kuuluu neljä pääjäsentä. Edunvalvonta ei kuitenkaan ole ainoastaan edunvalvontatiimin asia, vaan jokainen hallituslainen pyrkii valvomaan opiskelijoiden etua parhaansa mukaan. Haluamme varmistaa opiskelijoillemme oikeudenmukaisen oppimisympäristön, jossa opetus on laadukasta ja muut opiskeluun liittyvät asiat ovat kohdallaan.

Hallituksen jäsenet eivät kuitenkaan pysty yksin havaitsemaan kaikkia yliopistolla tapahtuvia edunvalvontaa koskevia asioita, joten tarvitsemme siihen myös jäsentemme apua. Jos huomaat jotakin parannettavaa yliopiston toiminnassa, kerro siitä laittamalla s-postia varkaat-hallitus@lists.jyu.fi tai blogin Anna palautetta -linkin kautta. Tiedon tultua meille lähdemme yhdessä selvittämään asiaa kokouksissamme.  Meitä voi tulla myös nykäisemään meitä hihasta kampuksella tai liittyä mukaan kokouksiimme.

Varkaissa edunvalvontaa siis tapahtuu:

Edunvalvonnallisia yhteistyötahoja ovat:

  • SOOL – Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto
  • SPECIA – asiantuntijoiden ja esimiesten etu- ja palvelujärjestö (yleinen kasvatustiede)
  • LTOL – Lastentarhanopettajaliitto
  • OAJ – Opetusalan Ammattijärjestö
  • JYY – Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
  • SYL  – Suomen ylioppilaskuntien liitto
%d bloggers like this: