Varkaat ry:n hallituksen terkut fukseille

Hei sinä ihana varhaiskasvatuksen fuksi vuosimallia 2017!

Olemme Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Varkaat ry:n hallitus. Haluamme ensimmäisenä onnitella sinua saavuttamastasi opiskelupaikasta ja toivottaa lisäksi onnea tulevaan fuksivuoteesi josta tulee aivan varmasti erittäin ikimuistoinen.

Olet tällä hetkellä ainejärjestömme nettisivuilla/blogissa josta löydät paljon sinulle tärkeää informaatiota koskien opiskelua, opiskelijoiden tapahtumia, liikuntaa, kulttuuria ja kaikkea oikeastaan mitä opiskelijan tarvitseekaan tietää.

Ihan ensimmäinen asia mikä just sun kannattaa tehdä on liittyä meidän jäseneksi. Suosittelemme sinua liittymään myös Suomen opettajaksi opiskelevien liiton (SOOL ry) jäseneksi. Liittymällä SOOLiin saat käyttöösi muun muassa kattavat vakuutusedut.

Fuksien ensimmäisiä viikkoja kutsutaan meillä Jyväskylän yliopistossa orientaatioviikoiksi. Näillä viikoilla korvasi saavat tuntea uskomattoman laajan tietoryöpyn eri asioista, joista valikoivan tarkkaavaisuuden seurauksena vain osan pystyy muistamaan. Älkää kuitenkaan olko huolissanne! Meidän asiantuntevat ja osaavat hallituksen jäsenet sekä tietysti iki-ihanat tutorimme auttavat teitä varsinkin ensimmäisten viikkojen aikana kaikessa opiskeluun liittyvässä.

Terkuin,

Varkaat ry:n hallitus

Mainokset